Sijaitseeko unelmakotisi rannalla?

Rantakoti

Laita hetkeksi silmät kiinni. Mitä tekisit, jos saisit lottovoiton? 

Suomalaiset rakastavat lottovoitosta haaveilemista. Se onkin yksi suurimmista syistä loton suosioon. Kaikki tajuavat, kuinka vaikeaa lotossa on voittaa. Päävoiton saamisen todennäköisyys on 0,000005 %, joten kovin todennäköisesti lottokuponki ei johda onneen ja autuuteen.

Lottovoittajakaan ei välttämättä saa osakseen ikuista onnea, vaan pahimmillaan jopa ahdistusta, masennusta ja muita mielenterveysongelmia. Onni lottovoitosta kestää vain hetken, sen jälkeen alkaa usein pelko ja huoli. Voittorahat tuovat mahdollisuuden ostaa mitä vain, mutta samalla ne aiheuttavat todellisuudesta irtautumisen. Uusi elämäntilanne voi olla äärimmäisen kuluttava – varsinkin siksi, koska lottovoitto yritetään usein pitää salassa. Lottovoittaja pitää usein salaisuutensa, jotta muut eivät tulisi kateellisiksi, ja tällaisen kaksoiselämän eläminen on raskasta.

Vaikka lottovoittaja ei täyttäisikään pihaansa avoautoilla ja jatkaisi edelleen töissä käymistä, ostaa hän usein uuden kodin – joko itselleen tai lapsilleen. Mikäli koti on jo hankittuna, saattaa edessä olla kesämökin osto. Omistusasuminen on suomalaisille edelleen varsin tärkeää, ja unelmakodit sekä unelmamökit sijaitsevat useimmiten rannalla. 

Ehkä sinäkin sait itsesi kiinni unelmoimasta järven rannalla sijaitsevasta omakotitalosta? Punainen tupa, perunamaa ja kaunis ranta, mikä viimeistelee esimerkiksi Näpsä-laiturit Oy -nimiseltä firmalta tilattu laituri… tällaisessa miljöössä suomalaiset haluavat asua. 

Oma talon veden äärellä on suomalaisten unelmien koti

Kaunis talo veden äärellä

Suomalaiset unelmoivat siitä, että saavat asua veden äärellä omassa asunnossaan. Veden läheisyys rauhoittaa, ja rantamaisema on aina kaunis katsella. Vuokra-asuminen on viime aikoina nostanut suosiotaan, mutta iso osa suomalaisista – noin 83 prosenttia – haluaa edelleen omistaa itse asuntonsa. Kaksi kolmasosaa vuokralla asuvista haaveilee ostavansa oman asunnon vielä jonain päivänä.

Omakotitaloasujat ovat selkeästi tyytyväisempiä nykyiseen asumismuotoonsa kuin muut, sillä jopa 90 % omakotitalossa asuvista tahtoo asua siten jatkossakin. On toki heitäkin, joiden unelmakoti löytyy rivi- tai kerrostalosta. Kerrostaloasujista noin 47 % tahtoo asustaa kerrostalossa myös tulevaisuudessa. 

Osa viihtyy paremmin kaupungissa, osa taas maalla. Yli 80 % (84 %) maaseudulla asuvista tahtoo jatkossakin asua maalla. Kaupungissa asuvista 73–79 % tahtoo pysyä jatkossakin kaupunkilaisina. Kaupunkiasumisesta on pikkuhiljaa kehittymässä toinen ihanne sen perinteisen punaisen tuvan rinnalle. Kaupungissa on hyvät palvelut ja liikenneyhteydet, eikä kaikkia haittaa se, että naapuri on kuulo- ja näköetäisyyden päässä. 

On kaksi tapaa hankkia unelmien koti järven rannalta. Ensimmäinen on rakentaminen, toinen jo olemassa olevan kiinteistön ostaminen. Jos lottovoitto ei osu kohdalle eikä tilille kilahda odottamatonta perintöäkään, ei auta kuin hakea pankista asuntolainaa. Asuntolainasta kannattaa hankkia niin sanottu lainalupaus, mikä on voimassa yleensä useamman kuukauden. Lainalupauksen turvin uskallat tehdä tarjouksen unelmiesi omakotitalosta järven rannalla vaikka heti, kun sellainen osuu kohdalle. 

Asuntolaina on yksi edullisimmista lainoista

Asuntolainojen korot ovat olleet pitkään matalalla, ja se on rohkaissut monia toteuttamaan unelmansa omasta kodista. Asuntolainojen korot tulevat varmasti nousemaan lähivuosina, joten lainanhakijan kannattaa ottaa se huomioon laskiessaan sitä, miten suureen lainaan rahat riittävät. Korkojen nousuun voi turvautua myös korkokatolla, mikä on pankin myymä lisäpalvelu. Korkokatto estää asuntolainan korkoa nousemasta yli tietyn rajan.

Omakotitalon ostamisesta haaveilevan kannattaa muistaa myös se, että omakotitalon ylläpitäminen aiheuttaa jatkuvia kustannuksia. Omakotitaloasujan ei tarvitse maksaa hoitovastiketta, mutta sen sijaan postilaatikkoon ilmestyy tiemaksuja, kiinteistöveromaksuja ja jätemaksuja. Kotivakuutus ja sähkölasku kallistuvat, kun muutat omakotitaloon. Kaikki remontit ja huollot pitää maksaa omasta pussista – tai ottamalla lisää lainaa. Myös rannan ja laiturin ylläpitäminen voivat aiheuttaa kustannuksia. Rannasta pitää toisinaan niittää kaisloja, jotta se kasva umpeen. Myös ruoppaaminen voi tulla kyseeseen. Laituri pysyy hyvässä kunnossa jopa 15 vuotta, kun se öljytään vuosittain, mutta huonolla tuurilla esimerkiksi kevätjäät voivat rikkoa sitä. 

Vaikka asuntolaina on – ainakin vielä – yksi edullisimmista lainoista, on se kuukausittainen menoerä, mistä vapautuminen tuntuu huojentavalta. Moni käyttääkin lottovoiton, perinnön tai muun odottamattomasti saadun rahasumman asuntolainan pois maksamiseen. Vaikka tilillesi ei ilmestyisikään ylimääräisiä miljoonia, voit yrittää tehdä asuntolainaan ylimääräisiä lyhennyksiä aina kun mahdollista. Näin lyhennät laina-aikaa, ja säästät korkokustannuksissa. Jos sinulla sattuu olemaan kalliimpia lainoja, esimerkiksi remontti- tai autolainaa, maksa ne pois aivan ensimmäiseksi.

Jaa tämä artikkeli:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on linkedin
LinkedIn
On Key

Artikkelit

Euribor

Mikä on euribor-korko?

Mikä on euribor-korko? Jossain on jokaisen pakko asua. Paikka voi olla vanhempien tai tuttavien koti, oma asunto tai vuokra-asunto. Vuokra-asuntoja löytyy niin kaupungilta (tai kunnalta),

Takka

Mitä eri lämmitysmenetelmät maksavat?

Mitä eri lämmitysmenetelmät maksavat? Omakotitalon rakentajaa kiinnostaa varmasti monikin asia, mutta ennen kaikkea se, millainen lämmitysjärjestelmä rakennukseen kannattaa valita. Esimerkiksi Techeat Maalämpö -järjestelmä on kallis

Lumi katolla

Lumet pois katolta turvallisesti

Lumet pois katolta turvallisesti Talon omistajan tai taloyhtiön on pakko hankkia lumiesteet katolle, jos katon kaltevuus on 1:8 tai enemmän. Rakennusmääräyket velvoittavat varustelemaan kaikki kaltevat

Rantakoti

Sijaitseeko unelmakotisi rannalla?

Sijaitseeko unelmakotisi rannalla? Laita hetkeksi silmät kiinni. Mitä tekisit, jos saisit lottovoiton?  Suomalaiset rakastavat lottovoitosta haaveilemista. Se onkin yksi suurimmista syistä loton suosioon. Kaikki tajuavat,

Arkkitehdit

Kuinka tärkeää kierrättäminen on rakennusalalla?

Kuinka tärkeää kierrättäminen on rakennusalalla? Kierrättäminen alkaa jätteiden lajittelemista oikeisiin jäteastioihin tai oikeille jätelavoille. Kun jätteet lajitellaan, ne voidaan hyötykäyttää, eivätkä ne jää lojumaan kaatopaikalle.